VÄHÄN TARINAA MEISTÄ
 
Perheeseemme kuuluvat Riikka, Osmo, Noora ja Henri sekä koirat Anssi, Mini, Unna, Melli ja Ippa.
Meillä koirien kanssa vietetään paljon aikaa, koulutetaan ja liikutaan aktiivisesti.
Koiramme asuvat kanssamme, metsästyskoirat tarhassaan pihassa keskeisellä
paikalla. Pennut syntyvät kodinäänien ja- tuoksujen keskellä ja oppivat näin sosiaalisuuteen ja käsittelyyn.

 
Rottweiler A-pentue  syntyi vuonna -01 ja siitä sitten alkoi pienimuotoinen kasvatustyöni rottweilereiden
ja myöhemmin pohjanpystykorvien parissa.
Urosvalintoihimme vaikuttavat vahvasti uroksen ominaisuudet. Luonne, viettiominaisuudet ensisijaisesti ja tietysti myös
terveys ja hivenen ulkonäkökin.. Tavoitteenamme on jalostaa rotuja kestävään ja viettivoimaiseen suuntaan.
Urosten valinnoissa pyrin huomioimaan ominaisuudet, jotka kompensoivat narttujeni mahdollisia puutteita,
kuitenkin välttäen liioittelua ja ääripäitä.

Riikka on suorittanut kennelliiton kasvattajan perus- ja jatkokurssit.
Kennelnimen olen saanut  syksyllä 2003.
 Kasvattajana pyrimme olemaan mukana pennun elämässä koko sen elinkaaren ajan.
 Olemme tiiviisti yhteydessä ja järjestämme mahdollisuuksien mukaan tapaamisia tai harjoitusviikonloppuja. 
Toivomme kaikkien kasvattien käyvän nivelkuvauksissa, silmäpeilissä ja  mahdollisesti myös
jalostustarkastuksessa ja luonnetestissä.  
 
 

Noora ja B-pienokaiset syksyllä 2003