|
VIESTI
Koulutustunnus VK
Viestin harrastaminen vaatii kaksi koiralle tuttua
henkilöä, joten saman perheen jäsenille laji antaa oivan mahdollisuuden
yhteiseen harrastamiseen ja koiran kouluttamiseen. Koiralle tutut
ohjaajat antavat sille tukea ja kannustusta tehtävässään. Aikoinaan
viestikoirien tarkoitus oli toimia molemmissa maailmansodissa
viestinvälittäjinä eri rintamalinjojen välillä. Palveluskoirien
viestikoe noudattelee edelleen tätä toimintamallia. Koiralta
vaaditaan hyvää taistelutahtoa, hermorakennetta, temperamenttia,
sosiaalisuutta ja keskittymiskykyä. Viestille eivät sovellu
rakenteeltaan liian isot ja raskaat koirat. Koon on oltava sellainen.,
että koiralla on mahdollisuus selviytyä kokeesta sallitussa ajassa.
Viestikoe kestää kahdesta kahdeksaan tuntia koiramäärästä ja luokasta
riippuen, joten vaatimukset ovat kovat.
Viestikoe muodostuu:
1. Tottelevaisuusosuudesta
2. Maasto-osuudesta, joka jakaantuu
■ käyttäytymiseen
■ viestin juoksemiseen
■ esine-etsintään
Kokeen tarkoitus on
selvittää koiran suorituskyky juosta viestitaipaleita vaihtelevissa ja
vaativissa maasto-olosuhteissa.
Kokeessa koira joutuu
juoksemaan ennalta merkittyä rataa kahdesta viiteen kertaan, kahden
ohjaajansa väliä. Koirat lähetetään radalle 3 minuutin välein ennalta
arvotussa järjestyksessä. Osa matkasta on koiralle uusi, ns. jälkiosuus,
jossa koira joutuu jäljestämään. Matkan pituus vaihtelee luokittain.
| |
Kokonaismatka |
Maksimiaika |
| Alokasluokka |
2300 m |
15 min |
| Avoin luokka |
3600 m |
22 min |
| Voittajaluokka |
7200 m |
44 min |
Kokeessa koira työskentelee
lähtökäskyn saatuaan itsenäisesti, sen tulee lähteä vauhdikkaasti ja
juosta suoraan toisen ohjaajansa luo. Koira ei saa häiriintyä muista
eläimistä, kilpakumppaneista, marjastajista tai muista häiriöistä.
Jotta koe hyväksytään,
koiran on juostava kaikki kokeessa määrätyt matkat. Arvosteluun
vaikuttaa käytetty aika ja koiran käyttäytyminen. Kokeeseen
osallistuneiden koirien aikoja verrataan toisiinsa ja nopein saa täydet
aikapisteet. Kokeessa koiralta toivotaan Tehokasta, nopeaa suoritusta,
teknistä osaamista, ohjattavuutta, hermojen hallintaa, koeohjeen
mukaista suoritustapaa ja koiran ja ohjaajan välistä yhteistyötä.
|